26.9.2008
Väitös:
Dissosiaatio-oireet tunnistetaan meillä huonosti
[Kantti.net]
[Kuopion yliopisto]






















Trauma ja dissosiaatio

Näiden sivujen tarkoitus on jakaa tietoa erilaisista traumanjälkeisistä ongelmista, kuten traumaperäisestä stressihäiriöstä ja erilaisista dissosiaatiohäiriöistä. Sivujen pääpaino on kompleksisissa (pitkään jatkuvissa ja toistuvissa) traumoissa. Toiveena on, että sivut palvelevat erityisesti maallikkolukijoita, mutta olemme tietenkin hyvin iloisia, jos niillä on ammattilaisellekin jotain annettavaa.

Sivut ovat suurelta osin vielä työn alla, ja tietoa lisätään niihin sitä mukaa kun ylläpito ehtii sitä tuottaa.

Sivujen tekstejä saa vapaasti kopioida ja levittää, kun mainitsee lähteen, josta teksti on kopioitu.

                 

Huom! Sivujen tekijät eivät ole alan ammattilaisia, vaan pikemminkin valistuneita maallikoita. Tämän lisäksi suurimmassa osassa teksteistä on kotimaisen materiaalin puutteessa käytetty lähteinä ulkomaisia sivustoja, joiden maakohtaisia poikkeuksia on saattanut joutua myös suomennokseen. Toivomme, että pidätte tämän mielessä teksteihin tutustuessanne. Ylläpito koettaa etsiä sopivan ammattilaisen oikolukemaan sivut niin nopeasti kuin mahdollista.

Otamme mielellämme vastaan mielipiteitä ja ehdotuksia sivujen sisällöstä. Palautteen voi lähettää sähköpostitse meille osoitteeseen palaute(at)traumajadissosiaatio.info. (Korvaa sulut @-merkillä.)